Etusivu > Yksityishenkilö > Suomesta Ruotsiin > Työnhakuun toiseen EU/ETA -maahan

Työnhakuun toiseen EU/ETA -maahan

Työttömällä on oikeus lähteä työnhakuun kolmeksi kuukaudeksi toiseen EU- tai ETA-maahan ja saada siltä ajalta työttömyyspäivärahaa lähtömaasta. Päivärahaoikeus on sekä työntekijöillä että itsenäisillä ammatinharjoittajilla, ja se on samansuuruinen kuin se olisi hakiessasi töitä Suomessa. Sinun on ilmoitettava ulkomaan työnhausta työ- ja elinkeinotoimistoon, joka puolestaan ilmoittaa siitä työttömyyspäivärahan maksajalle. Päivärahan saamiseksi tarvitset U2-todistuksen, jonka antaa joko työttömyyskassa tai kassoihin kuulumattomille Kansaneläkelaitoksen paikallistoimisto.

Saat U2-todistuksen, jos

  • olet EU/ETA-maan kansalainen
  • haet todistusta ennen kuin matkustat toiseen EU/ETA-maahan
  • sinulle maksetaan Suomessa työttömyyspäivärahaa
  • olet työtön ja ollut työttömänä työnhakijana ja työmarkkinoiden käytettävissä täällä vähintään neljän viikon ajan ennen lähtöä.

Jotta saisit päivärahaa koko todistuksen voimassaolon ajalta, sinun on ilmoittauduttava työnhakumaan työnvälitykseen seitsemän päivän kuluessa todistuksen alkamispäivästä. Muussa tapauksessa saat päivärahaa vasta ilmoittautumispäivästä lukien. Jos saat työtä todistuksen voimassaoloaikana, kuulut pääsääntöisesti työskentelymaasi työttömyysvakuutuksen piiriin etkä ole enää vakuutettu kotimaassa. Sen vuoksi sinun on ilmoitettava työn saamisesta TE-toimistoon sekä työttömyyskassaasi/Kelaan.

Jos et saa työtä, sinun on palattava Suomeen ja ilmoittauduttava työnvälitykseen U2-todistuksen voimassaoloajan kuluessa saadaksesi keskeytyksettä työttömyyspäivärahaa. Jos ilmoittaudut työnvälitykseen vasta todistuksen voimassaolon päätyttyä, päivärahaa ei makseta ennen kuin olet ollut työssä tai koulutuksessa vähintään neljä viikkoa.

Jos sinulle on maksettu ulkomailla päivärahaa U2-todistuksen perusteella, voit saada uuden todistuksen vasta oltuasi Suomessa taas töissä vähintään neljä viikkoa ja sen jälkeen työttömänä työnhakijana neljä viikkoa.

Lyhyet työnhakumatkat rajan yli

Lyhyet työnhakumatkat ovat mahdollisia rajan yli ilman erillisiä todistuksia, kunhan ilmoitat asiasta työ- ja elinkeinotoimistoon. Vuodesta 2011 alkaen Ruotsissa on ollut mahdollista saada matkakorvausta toiseen maahan suuntautuvista haastattelumatkoista, mutta Suomessa tämä ei ole toistaiseksi mahdollista.

 

Linkit
Työttömyyskassojen yhteisjärjestö ry (TYJ)
Kansaneläkelaitos